
Ikäihmisten kuntoutusneuvola (IKN) -projektissa kehitettiin ikäihmisten ja ikääntyneiden vammaisten kuntoutusneuvolatoimintaa yhdessä ikäihmisten, kuntien sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimien, KEYn jäsenjärjestöjen ja niiden paikallisten toimijoiden, oppilaitosten sekä muiden toimijoiden kanssa.
Projektin avulla lisättiin ja tiivistettiin eri toimijoiden ja organisaatioiden välistä yhteistyötä ja tehostettiin paikallisen osaamisen ja voimavarojen käyttöä. Ehkäisevä kuntoutustoiminta perustui kuntakohtaisiin suunnitelmiin, joiden lähtökohtina olivat paikalliset tarpeet, osaaminen ja resurssit. Kuntoutusneuvoloista oli tarkoitus kehittää iäkkäiden ihmisten toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä monipuolisesti tukevia toimintakeskuksia. Toiminta sisälsi kuntoutusta, koulutusta, tiedotusta ja arviointitoimintaa sekä iäkkäiden kuntoutukseen liittyvän materiaalituotantoa ja asiantuntijapalveluita. Eri toimijoiden välisen yhteistyön edistäminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat keskeinen osa toimintaa.
Projekti toteutettiin Helsingissä, Kajaanissa, Mikkelissä ja Torniossa. Vuonna 2003 mukaan tuli Pieksämäen seutu, joka käsitti vuoden 2003 loppuun asti kuusi (6) kuntaa (Haukivuori, Jäppilä, Kangasniemi, Pieksämäki, Pieksämäen mlk ja Virtasalmi) ja vuodesta 2004 lähtien neljä (4) kuntaa (Haukivuori, Kangasniemi, Pieksämäki, Pieksänmaa).
Ikäihmisten kuntoutusneuvola on ehkäisevän kuntoutuksen moniammatillinen toimintamalli, jonka tavoitteena on edistää iäkkäiden henkilöiden ja ikääntyvien vammaisten hyvinvointia ja toimintakykyä asiakkaiden tarpeiden ja paikallisen palvelutarjonnan pohjalta. Toiminta toteutuu sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimen sekä järjestöjen ja palveluntuottajien monialaisena yhteistyönä. Mallissa ehkäisevä kuntoutus nähdään suunnitelmallisena, voimavaralähtöisenä ja muuttuneisiin elämäntilanteisiin joustavasti reagoivana toimintana. Ikäihmisten tietoisuus siitä, että omasta kunnosta huolehtiminen vaikuttaa liikkumis- ja toimintakykyyn sekä varhainen puuttuminen toimintakykyä uhkaaviin tekijöihin sisältyvät mallin toiminta-ajatukseen.
Kuntoutusneuvolan toiminnan lähtökohtana on asiakaskeskeisyys. Toiminta pohjaa yksilön elämäntilanteeseen, tarpeisiin ja voimavaroihin. Elämänhallinnan keinoja etsitään yhdessä asiakkaan kanssa. Myös oikeus saada ammattitaitoista ohjausta ja neuvontaa sekä mahdollisuus osallistua omaa elämää koskevaan päätöksentekoon korostuvat. Ikäihmisen motivoitumista yhteistyöhön pidetään toiminnan onnistumisen edellytyksenä.
Projektin loppuraportti